Olen parikymppinen koiraharrastaja Keravalta. Koirat ovat olleet lähellä sydäntäni jo aivan pienestä pitäen, ja ensimmäisen koirani sain vuonna 2000 ollessani 11-vuotias. Kovasti toivomani saksanpaimenkoiran sijaan tosin sain hieman pienemmän saksalaisen, snautseri Empun. Empun kanssa tutustuimme mitä ihmeellisimpiin harrastuslajeihin aina agilitystä pk-hakuun asti, ja joitain tuloksia saatiin jopa (ihme kyllä) aikaan, vaikka ei se yhteistyö aina niin helppoa ollut.. Mutta päivääkään en noista vuosista vaihtaisi, yhdessä kasvoimme "aikuisiksi" ja tutustuimme maailman menoon.

Ensimmäinen lisäys laumaan saapui joulukuussa 2007: Jäynä oli vihdoin se kauan haaveilemani saksanpaimenkoira. Se tuli minulle ns. projektikoiraksi kouluni kautta, ja 1,5-vuotiaana Jäynä lähti töihin Hollannin poliisille. Jäynän kanssa osittain samaan aikaan laumamme kolmantena jäsenenä liehakoi myös spn Elli. Se tuli minulle joulukuussa 2008 ja palasi sovitusti takaisin omistajalleen elokuussa 2009. Jäynän ja Ellin kanssa harrastaessa syttyi lopullinen kipinä suojeluun, ja siitä se ajatus sitten lähti.. Tällä hetkellä harrastuskoirien virkaa ajavat Kiusa ja Tälli, ja pikkukoiravahvistuksesta huolehtii borderterrieri-narttu Hilu.

- Nina
Keravalla 15.10.2014