Nimi: Filmur Emilio "Emppu"
Rotu, skp: snautseri P&S, uros (kastroitu)
Syntynyt: 15.10.2000
k. 10.04.2012
Reknro: FI53583/12
Terveys: C/C, 0/0, silmät terveet (2004)
Isä: Multi CH Argenta's Dutchman
Emä: FIN MVA Filmur Sesam
Tulokset: FIN MVA, toko ALO2, agility MAXI2
Linkit: Emppu KoiraNetissä

Emppu oli ensimmäinen koirani, jonka sain ollessani 11-vuotias. Halusin itselleni harrastuskoiran, sillä olin hyvin kiinnostunut agilitystä. Agilityn ohella kokeilimme vuosien varrella myös tokoa, jäljestämistä, hakua metsässä ja raunioilla, viestiä sekä koiratanssia, kisoihin tosin päädyimme vain agilityssä ja tokossa.

Empun agilityura loppui syksyllä 2007, kisaan josta tuli ensimmäinen kakkosluokan nousunolla (sija 2.). Valitettavasti Empun selkä reistaili aina pidempiaikaisen treenaamisen jälkeen, ja tämä näkyi varsinkin syksyllä 2007. Tammikuussa 2008 selkää varten täytyi hakea lääkekuuri, sillä se kipeytyi liukkaiden kelien aikana niin pahasti ettei liikkuminen enää onnistunut normaalisti. Viimeiset vuodet välttelimme asioita, joita tehdessä Empun selkä joutui koetukselle.

Emppu oli tasainen ja itsenäinen luonne, jota eivät erikoiset paikat tai alustat hetkauttaneet. Se piti paimenet tiukasti kurissa ja nuhteessa, ja oli mitä parhain pentujen kanssa. Se oli pidättäytyväinen vieraita ihmisiä kohtaan olematta kuitenkaan arka, tuttujen syliin se yritti innolla änkeä. Juuri sellainen mitä snautserin mielestäni kuuluu olla.

Empun kanssa tuli opiskeltua koirien kanssa elämistä ja niiden kouluttamista, ja monia virheitä tuli tehtyä. Emppu yritti kuitenkin ohjaajan mokia korjata parhaansa mukaan (varsinkin agilitykentillä), ja loppujen lopuksi se oli hyvinkin vastaanottavainen (mammanpoika) yrmeän ulkokuorensa alla. Valitettavasti ienkasvain vei muuten täysin elämänsä kunnossa olleen papan äkkiä huonoon kuntoon, ja Emppu pääsi paremmille makkaramaille 10.04.2012.